Rakennus vai koti? Mitä koti merkitsee suomalaiselle valtaväestölle?

Husulanmäen ryhmärakennuttamishankkeessa ensisijainen tavoite on rakennuttaa tuleville asukkaille uusi oma koti, mutta mikä oikeastaan tekee rakennuksesta kodin? Osana tutkimushanketta tutkimusavustaja Lotta Harjula Aalto-yliopistosta tutki suomalaisten asumisen ihanteita ja kodin merkitystä kestävän rakentamisen ja yksilön valintojen näkökulmasta. Tässä hän jakaa huomioitaan kodin merkityksestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä.

Puu Husulanmäen rakennusmateriaalina

Husulanmäen asemakaavassa määritellään, että tulevien asuinrakennusten julkisivujen ja myös rungon tulee olla puuta. Puut imevät ilmakehästä haitallista hiilidioksidia ja varastoivat sen runkoonsa hiilenä. Yksi iso puu on voinut elämänsä aikana sitoa itseensä ja maaperään jopa kolme tonnia CO2:sta. Mitä erilaisia vaihtoehtoja puurungon toteuttamiseen on?

Videosarja Youtubessa: Perustietoa Husulanmäestä

Resurssiviisaaksi ihmislähtöisin keinoin -hankkeen tapahtumissa Aalto-yliopiston projektitutkija Johanna Hyrkäs on pitänyt mainioita tietoiskuja Husulanmäen alueesta. Päätimme julkaista näitä hyödyllisiä perustietoja lyhyiden videoiden muodossa: Perustietoja alueesta, aluesuunnitelma, kaava, yhteisöllisyyden mahdollisuudet ja miten tietoa löydetään verkkosivuilta.

Tankar kring jul, natur och boende

Julen är snart här och många av oss funderar på hurudant julfirandet blir i år. Något kommer säkert att vara likadant som tidigare, men hur vi möts och var vi möts är den stora frågan. Att mötas virtuellt blir i längden ganska långtråkigt och något saknas. Ibland har jag funderat på ifall mångens längtan till